Tämä vuosi ei ole ollut siitä helpoimmasta päästä ja blogille ei ole jäänyt ollenkaan aikaa tai energiaa :( Kirjoittaminen on ollut usein mielessä, mutta jäänyt sittenkin vain ajatuksen tasolle. Elämä alkaa kuitenkin ajautumaan takaisin vanhoihin, tuttuihin uomiinsa ja ehkä saan vielä uutta potkua blogin pitoonkin. Kynsilakkoja olisi teille esiteltävinä vaikka kuinka paljon ja juttuideoitakin pää pullollaan. Ehkäpä tämä taas tästä lähtee :)
Myöskin vanha kannettavani on vedellyt viimeisiään jo hetken aikaa. Nyt siihenkin on tulossa muutos, kun ensi viikolla kotiutuu uusi masiina ja sitten pitäisi taas ohjelmat pyöriä vanhaan malliin. Eli pääsen pitkästä aikaa ihan kunnon ohjelmalla valitsemaan ja croppaamaan kuvat sekä lisäämään vesileimat.
Halusin siis vaan kertoa, että hengissä ollaan ja en ole blogia enkä lukijoitani unohtanut :) Kiitoksia kaikille tauon aikana saapuneille uusille lukijoille, FB-tykkääjille ja tietysti teille vanhoille, uskollisille lukijoille, jotka ette ole blogini suhteen luovuttaneet!
Kynteni sen sijaan ovat taas geelien jäljiltä aika heikossa hapessa ja ehkäpä saan kuvattua teille uutta kasvatus- ja hoitoprojektiakin.
Tässä kuvaa jo kuukausia sitten kuvatusta Color Club Hot Like Lava lakasta.
This year hasn't been one of the easiest ones for me and I've had no time or energy for my blog. I've often been thinking about writing a post but never got around to actually doing it. Things are looking much better now and maybe I'll have time to hang around here too a little more often ;)
Also my old laptop has been dying for months now and trying to use it for anything else than reading news, forums and wasting time on Facebook has been pain in the butt. That's about to change too as I'm getting a new one next week.
I just wanted to let you guys know that I'm alive and haven't forgotten about my blog or my readers. Thanks to all new FB likes, new readers and of course old loyal readers who haven't given up on me while I've been gone for such a long time!
What comes to my nails, they are pretty much dead. Had gel nails on again and now my own, natural nails are short, breaking and peeling pretty badly. I'll try and photograph the growing project for the blog again.
I'll leave you with some photos of Color Club Hot Like Lava polish that I took months ago :) Such an awesome color!