Tuesday, April 12, 2011

Gel nails almost 5 weeks later

Aika on rientänyt hirmuista vauhtia ja kiire on ollut. Uuteen asuntoon päästiin tosiaan muuttamaan ja nautin olostani täällä! Kynteni ovat jääneet tässä välissä ihan oman onnensa nojaan. En ole niille paljon armoa antanut ja vastoin kaikkia ohjeitani olen kuurannut ja siivonnut uutta asuntoa ilman hanskoja jne.

Täytyy kyllä ylistää Cesarin geelejä! Kynnet ovat edelleen (tänään tasan viisi viikkoa laitosta) paikoillaan ja ilmaantumista todella vähän. Kuten sanoin, armoa en ole näille antanut ja aika kovaa kyytiä ovat saaneet. Yksi kynsi irtosi pari viikkoa sitten, mutta sitä tälliä ei olisi mikään kestänyt. Muuten ovat kasvua lukuunottamatta erittäin siistin näköiset.

Nyt olen kuitenkin taas kyllästynyt näihin ja haluan kasvattaa omat kynnet takaisin. Se onkin aina aikaa vievä ja kärsivällisyyttä vaativa projekti. "Nail growing/Kynsien kasvatus" -kategoriasta löytyy juttua edellisestä kerrasta, kun poistin itseltäni akryylit. Tällä kertaa annan näiden kynsien olla paikoillaan mahdollisimman kauan ja nyt olenkin jo säästänyt itseltäni 5 viikkoa lyhytkynsikärsimystä ;) Jospa nämä vielä viikon pari pysyisivät paikoillaan, niin taas oltaisiin päästy hiukan eteenpäin kasvatuksessa.

Laitan tähän vielä kuvan siitä missä mennään nyt ja viime kerran tavoin tulen ottamaan säännöllisesti kuvia kasvatusprojektin etenemisestä. Täytyy sanoa, että nyt on kasvu todella hidasta, kun ainoastaan tuon verran on tullut viiden viikon aikana pituutta :/



Time has gone crazy fast and I've been really busy. We have moved into a new place and I love it! I haven't had any time to think about my nails or do anything to them. Haven't exactly shown them any mercy either and opposite of what I always tell people to do I have been cleaning and stuff without gloves on.

I have to say that Cesars Secrets gel products are amazing to last through all of this and after 5 weeks my nails are still on with very little lifting. I broke up one nail couple of weeks ago but nothing would've survived that hit. Other than growing lenght and the visible line between my own nails and the gel these are looking very good.

Anyways, I'm tired of gel nails now and want my own natural nails back so here begins the nail growing project once again. You can find the report on my last project after removing acrylic nails from the
"Nail growing/Kynsien kasvatus" -category. This time I'll leave these nails on till they fall off. By far I have saved myself 5 weeks of suffering with short and paper thin nails. I'm hoping these will stay on for another week or two.

Here's a photo of how they look now and like last time I'll take pics regularly to show you guys how things are going. I have to say that my nails are growing really slow now since that is all they've grown during past five weeks :/