sunnuntai, 25. syyskuuta 2011

First try at hand painting using acrylic paint

Viime aikoina on tullut katseltua nail art tutorialeja käsinmaalauksesta akryylimaaleja käyttäen. Paperille olen myös räpeltänyt jotain kukkasia etäisesti muistuttavia juttuja. Päätin kuitenkin ensimmäisen kerran suoraan kynsille maalatessani kokeilla jotain helppoa ja nopeaa.

Päädyinkin kokeilemaan leopardikynsiä. Ei ihan tyyliäni, mutta jostain on pakko alkaa ja harjoitella ;) Ei välttämättä maailman onnistunein tuotos tullut näin ensimmäisellä kerralla, mutta laitan kuvan kuitenkin näytille. Ehkäpä jotain kehittymistä tässäkin lajissa tapahtuu ja joskus myöhemmin on kiva verrata aikaisempia tekeleitä ja nähdä mahdollinen kehitys taidoissa. Näitä maalatessani huomasin muuten heti tarvitsevani paremman ja tarkemman siveltimen, jotta saan tehtyä yksityiskohtaisempaa jälkeä.

Ensin lakkasin kynnet Color Clubin Wild and Willing lakalla ja kuivatin Seche Viten avulla. Akryylimaaleista sekoitin kuvassa näkyvää fuksiaa ja valkoista saadakseni vaaleanpunaista, jolla sitten maalasin kynsiin täplät. Niiden kuivuttua lisäsin mustalla maalilla reunat. Lopuksi töpöttelin Sally Hansenin Strobe Light glitterlakkaa täplien päälle. Koko sekamelskan päälle lisäsin vielä kerroksen Seche Vite pikakuivattajaa.

Kynteni ovat edelleen hieman eripituisia tai itseasiassa vielä enemmän kuin aikaisemmin. Eilen viilasin sen pidemmän vasemman nimettömän kynnen muiden kanssa tasoihin. Pari tuntia sen jälkeen kätevänä tyttönä napsautin vasemman etu- ja keskisormen kynnet poikki auton takaluukun kanssa taistellessani :/






Lately I've been watching tutorials online on how to use acrylic paints for nail art. On paper I've also tried to paint something that remotely resembles flowers. Painting straight on my nails for the first time I wanted to try something quick and easy.

I decided to try leopard print nails. Not really my style but I need to start somewhere and practise ;) Not necessarily the best possible result but I'll show you the pics anyways. I'm hoping to get better at this and later on it's gonna be cool to compare these first tries with newer ones and see the possible progress. While painting these I noticed I really need a thinner, good quality brush so I can work more detailed.

For these nails I first applied a base coat, two coats of Color Club Wild and Willing polish and dried everything up using Seche Vite. Then I mixed the fuchsia and white paint shown on the photo to get light pink which I used to paint the spots on my nails. After those have dried I used the black paint to do the outlines. Last I applied a little bit of Sally Hansen's Strobe Light glitter polish on top of the leopard print and finished everything up with another coat of Seche Vite.

My nails are still uneven length, even more now than before. Yesterday I filed the longer ring finger nail to be the same length with the others and two hours later I lost a battle against our car's trunk and broke the index and middle finger nails from my left hand :/

5 kommenttia:

Pumpulipupu kirjoitti...

Onpas upeat!

Ensin kuin luin, että käytit Color Clubin Wild and Willingia, ihmettelin, että miten kummassa olet saanut sen yhdistettyä vaaleanpunaisiin leopardintäpliin. Mutta oikein kivalta näyttää, ihanat! :)

Charming Nails kirjoitti...

Hienot, mulle saat tulla maalaamaan samanlaiset :)

Polishaholic kirjoitti...

Pumpulipupu: Kiitos :) Tuo Wild and Willing lakkahan taittaa tietyssä valossa vaaleanpunaiseen, joten siitä sain idean tuohon väriyhdistelmään.

CN: Kiitos :) Luulen tosin, että osaisit itse maalata paljon nätimmät :P

Charming Nails kirjoitti...

En osaa maalata leopardia...tai siis osaan mutta olen todella tarkka ja en hyväksy jos menee yhtään pieleen :D

Polishaholic kirjoitti...

CN: Mä olen kanssa sellainen näpertäjä ja täydellisyyden tavoittelija, että hyvin harvoin olen edes näihin tuotoksiini tyytyväinen. Nytkin olisin kaivannut tarkempaa sivellintä, että ois saanut kuvioista yksityiskohtaisempia ja hiukan pienempiä.