torstai, 1. lokakuuta 2009

Taking care of my skin

Kävin eilen ostamassa täydennystä kasvohoitotuotteisiini. Lumenen Arctic Touch Kirkastava Mineraalikuorinta ja Syväpuhdistava Turvenaamio ovatkin kestosuosikeitani ja edelliset putilot ovat päässeet tyhjentymään.

Iho olisi hyvä kuoria noin kerran viikossa ja Turvenaamion ohjeissa suositellaan naamion käyttöä 1-2 kertaa viikossa. Kuorinnan ja naamion jälkeen huomaan seuraavana päivänä selkeän eron meikin pysyvyydessä ja levittyvyydessä. Sileä ja hoidettu iho näyttää meikin alla aina paljon paremmalta. Yleensä itse kuorin tosiaan tuon kerran ja naamioita käytän pari kertaa viikossa.

Lumenen mineraalikuorinta sisältää kiteitä, joten se ei välttämättä kaikkein herkkäihoisimmille sovellu. Menthol tuo kuorinnan aikana ja sen jälkeen mukavan viileän tunteen. Kuorinnan jälkeen taputtelen kasvot pyyheellä kuivaksi ja levitän Turvenaamion koko kasvoille välttäen silmänympärysaluetta. Pakkauksen ohjeessa lukee "Pieni kihelmöinti iholla kertoo tuotteen tehosta", mutta minulla se tuntuu kuorinnan jälkeen pikemminkin poltteelta ensimmäiset pari minuuttia. Kuumotuksen rauhoituttua tulee iholle ihana rentouttava ja viileä tunne. Itseäni alkaa aina tässä vaiheessa väsyttämään ja naamio tuntuu niin hyvältä, että sitä ei haluaisi pestä pois ;)

Naamion pesuun iholta käytän kasvosientä. Ensin taputtelen kostealla sienellä kasvoja, jotta kuivunut naamio hieman pehmenisi ja sen jälkeen poistan naamion varovasti sienellä. Liikaa hankausta kannattaa välttää. Viimeistelen puhdistuksen kasvovedellä ja kosteusvoiteella.

Kuinkas usein te käytätte kuorintaa ja/tai naamioita?

Yesterday I went to buy new bottles of Lumene Clarifying Mineral Scrub and Deep Cleansing Peat Mask. I really like these Lumene skincare products and my old bottles ran out of stuff.

You should use facial scrub about once a week and the package instructions on the Peat Mask say you should use that 1-2 times a week. After using the scrub and the mask I feel a big difference on my skin when I apply my makeup the following day. Smooth and well taken care of skin always makes a much better foundation for your makeup. I myself use scrub once a week and masks about two times a week.

Lumene Mineral Scrub has micropearls in it so it might not be suitable for people with very sensitive skin. Menthol brings a nice cooling effect on your skin during and after using the product. After I rinse off the scrub I gently dry my face and apply the Peat Mask avoiding the eye area. The package says "As the mask takes effect, you may feel a tingling sensation on your skin". For me this is more like a burning sensation, especially after using the Mineral Scrub, but the tingling goes away within two minutes and my skin starts feeling cool and very relaxed. At this point I usually start feeling like I'm ready to go to bed and the mask feels so good I don't want to rinse it off ;)

To wash off the mask I use a facial sponge. At first I tap the mask with a wet sponge to moist the dried mask. After that I gently wipe off the mask using the sponge and warm water. I finish the cleaning with facial toner and lotion.

How of often do you guys use facial scrubs and/or masks?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on ollut taukoa sekä naamioinnista että kuorinnasta, koska nenän ympärillä on punoitusta ja verisuonia (couperosaa?) ja pelkään, että ne leviävät entisestään. Kuitenkin mustapäät ja pintakuivuus kiusaavat, joten ostin viime viikolla Lumenen herkän ihon rakeettoman kuorinnan, mutta kerran kokeiltuani en osaa sanoa vielä onko se tarpeeksi hellävarainen, ihan kuin nenänpieleen olisi ilmestynyt uusi punainen laikku...

Polishaholic kirjoitti...

Anonyymi: Kannattaa varmaan tosiaan käyttää mahdollisimman hellävaraista kuorintaa ja ehkäpä jättää se nenän ympäristö vallan kuorimatta. Hellävaraisten ja hoitavien naamioiden käytöstä ei luulisi olevan haittaa :)